Vietimme miellytt�v�n viikonlopun kissan�yttelyss� kotikaupungissamme Porvoossa, jossa j�rjestettiin Pohjoismaiden ensimm�inen Tica-s��nn�ill� k�yty kissan�yttely. Lauantaina olin vain tuulia haistelemassa ja tapaamassa ehk�p� seuraavan kissamme kasvattajaa, Orifame-emoa, Senja Hellett�, jonka mukanaan tuomista kauniista kissoista olisin voinut panna kaksi taskuun ja kolmannen olkalaukkuun, niin suloisia n�m� "feimit" olivat luonnossa - kuvia niist� olinkin jo n�hnyt.

Amerikan malli tuntui itselle ja omalle kissalle sopivalta. N�yttelyss� vallitsi mukava, rento tunnelma, tuomarit ottivat kissojen tarpeet huomioon - eiv�t esim. turhaan pitkitt�neet p�yd�ll� k�sittely�, kohtelivat nelijalkaisia muutenkin kunnioittavasti, puhuttelivat omistajaa, yleis��, olivat iloisia, yst�v�llisi�, viihdytt�vi�. Pitk� n�yttelyp�iv� kului nopeaan, kun tekemist� riitti ja rosetteja satoi - parhaimmillaan niit� saattoi ker�t� kahdeksan yhden p�iv�n aikana - tosin yhden niist� ollessa 1st time Tica -ruusuke, jonka kaikki saivat sijoituksesta riippumatta. :) Meille p�iv� toi kuusi rosettia, niiden m��r��m�n sijan voit lukea kotisivujen uutisista.

En voi kuin kiitt�� j�rjest�ji� t�m�n mainion j�rjest�n ja sen n�yttelyiden Suomeen tuomisesta. Kissat viihtyiv�t, ihmiset viihtyiv�t, n�yttelyss� oli pikantin kansainv�linen tunnelma ja suuria persoonallisuuksia tavattiin niin kissa-, kuin tuomaripuolellakin. You had to be there! ;D

Kiitokset my�s omalle uutteralle kissahandlerilleni, tytt�relleni Rosalle, jonka jouduin koirakoulun vuoksi j�tt�m��n aamun pariksi ekaksi tunniksi selviytym��n yksin ja joka koko pitk�n p�iv�n jaksoi pit�� meid�t kartalla siit�, miss� kulloinkin kissaamme kaivataan. Legendaariselle Heikki Siltalalle kiitokset rakkaan kissimissimme edustuskuvista (piti ihan mietti�, onko tuo meid�n kissammekaan - on se!). Kookoksen kuvan alle laitan linkin Heikin galleriaan, miehell� on kyky ottaa kuvia kissoista ja my�s niin mielett�mi�, herkki� tilannekuvia, ett� ne tuovat liikutuksen kyyneleet silmiin. Katsokaa vaikka t�t�.

1966525.jpg

Kookoksen ja Rosan kuvasi Heikki Siltala, http://www.heikkisiltala.com/